14.1.2012

Uusi vuosi ja toivottavasti jotain uusia kujeita

Hyvin taas aika menny johonkin ja tämäkin melkein jäänyt unholaan. Joulukin oli ja meni. Samoin vuoden vaihde. Sen olin yksin kotosalla, ei kerta kaikkiaan kiinnostanut lähteä ihmisten ilmoille.
Viime kerran jälkeen olen pari asiakastyötä tehnyt; toinen iltapuku ja toinen villakangastakki. Kummasti niitä töitä on tarjolla vaikka "lopetin" toiminimen. Ja lisää on tiedossa :D


Sain muutaman kaulahuivikin neulottua, pari itselleni ja siskolle lahjaksi yhden. Yllättävän vähän tein lopulta itse joululahjaksi. Toissa jouluna suurimman osan lahjoista tein itse, nyt ei vaan kerta kaikkiaan kerennyt ja enkä olisi edes pahemmin jaksanutkaan.

Ihanaa. Tänään alkoi kahden viikon talviloma. Tai pitäisikö sanoa "loma": 8 valelaskoskappaa ja pari pussia verhoja odottaa ompelemista. Että näin.

Pitäisi tuossa lomalla aloittaa ja mahdollisesti saada myös valmiiksi ristipistotaulu. Uusimmassa Suuri Käsityölehdessä alkoi Arabia-ristipistotaulusarja (melkonen sanahirviö), jonka äiti toivoi saavansa. Ja kukahan ne tekee? :D Miten ihmeessä saan aikani riittämään?

Ensi viikolla näen melkein 3 viikon tauon jälkeen rakkaat kissani. Ollut hirmuinen ikävä niitä ja orpo olo olla yksin kotona ja säikkyä jokaista kolahdusta ja ääntä. Kissat ovat olleet joulukuun alusta asti äitin luona "lomalla", toisin sanoen toinen kissoista on lihonut ja nauttinut lomailustaan. :D Saapi nähdä miten jaksan kantaa katit bussilta kotia.

Viime viikolla tuli jokin outo päähän pinttymä päästä luistelemaan. Onneksi luistimet ovat äitin luona, niin voin sitten jossain välissä käydä kokeilemassa vieläkö sitä pysyy pystyssä monen vuoden tauon jälkeen. Taidanpa topata takamuksen ja polvet tyynyillä jos vaikka kaadun, niin ei satu niin pahasti :D

Nyt en jaksa laitella kuvia, kun osa on vielä kamerassa. Kuvia tulee toivottavasti ensi viikolla tarjolle. Ehkä. Jos kerkeän ja jaksan ja joudan. Niin ja muistan pakata kameran mukaan :D