24.4.2014

Monstereita, iik!

Tulipa tehtyä veljeksille aivan loistavat monsteripaidat. Isompi pojista sai pitkän ja väljän paidan, jossa jokainen resori on erivärinen. Pienemmän paitaan laitoin vain pääntielle resorin. Tikkasin helman ja hihansuut kaksoisneulalla ja kahdella eri värillä.









Kesälle pitäisi tehdä uusia työpaitoja, edelliset alkavat olla jo aikansa eläneitä. Ostin tässä joku aika sitten muutamat palat trikoita, joista siis olisi tarkoitus tehdä paitoja. Yhtenä iltana sain taas näitä ihme visioitani. Eli sain vision väljästä mekosta. Lopulta mekosta tulikin tunika. Yllättävän paljon vaatii kangasta tuo laskos vyötärö/lantio -alueelta. Lantiolla siis kuminauha, jonka avulla saadaan vyötärölle nostettua laskos ja toimii samalla kuten vyö. Pääntiellä kevyesti vesiputousmainen kaulus.

Kyllä tuota mekkokin voisi pitää, mutta on hieman liian lyhyt töissä pidettäväksi.





Wuhuu, sain vihdoinkin tehtyä yhden niistä kahdesta keskeneräisestä Arabian kannu-tauluista. Toinenkin on jo hyvällä mallilla. Pari tuntia tuhrasin ohjeen kanssa, että siitä sai järkevän. Oli kyllä ensimmäinen ja viimeinen kerta kun otan ohjeet ristipistotyöhön Suuri Käsityölehdestä. Voin sanoa, että paremminkin ne olisi voinut toteuttaa. Kuvia niistä tulee sitten kun saan viimeisenkin valmiiksi.

14.4.2014

Ajan kulumiseksi tehtyä

Tullut tässä parin vuoden aikana osteltua käsityöpuuvillaa, lähinnä kuosien takia. Minä en ole koskaan tehnyt tilkkutöitä, enkä ole niiden suuri fani. Hienojahan ne on ja työtä vaativia.
 Mutta sitähän voi käyttää muuhunkin kuin tilkkutöihin. Näitä kankaita pyörittelin muutaman tovin ja sitten kangasvaraston tarkistusta. Jep, loput tarvittavat (vanulevy ja taustakankaat) löytyivät myös kaapista. Joten tein sitten elämäni ensimmäisen tilkkutyön. Ja tässä tulos:


Kissoille kantokoppaan uusi peite. Ja miksei muutenkin nukkumapaikaksi. Ja voin sanoa, että saatan jopa toisenkin tilkkutyön tehdä.


Kissani tässä koetestaamassa peitettään. Toinen kissani ei suostunut kuvattavaksi. Hyvin näyttää toimivan.

























Sain vihdoinkin aikaiseksi repiä työhuoneesta vanhan verhokiskon irti ja laittaa tilalle verhotangon. Keittiö olisi vielä jäljellä, sieltä pitäisi repiä verholautakin vielä irti. Hommaa hankaloittaa kultaköynnös, jonka pisimmät köynnökset ovat liki kymmenmetrisiä. Jospa tuossa pääsiäisenä olisi intoa ja kiinnostusta siihen hommaan.

Työhuoneeseen ompelin valelaskoskapan. Kankaan ostin joskus 8-9 vuotta sitten yhdestä kesätyöpaikastani. Nyt vasta keksin mitä siitäkin tulee. Tangon kannakkeet laitoin verholaudan takana olleeseen koteloon kiinni. Alkuperäinen ajatus oli purkaa kotelokin pois, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että sitä olisi joutunut seinää ja kattoakin remontoimaan. Maalasin kotelon etureunan ja alapuolen valkoiseksi. Näin siitä tuli siisti suuremmitta vaivoitta.



Kapan yläreunaan ompelin kapeamman taustalenkkinauhan juurikin noiden kannakkeiden takia. Ensin ajattelin tehdä toimivan laskosverhon tai rullakapan, koska huone toimii myös vierashuoneena silloin tällöin. Siirsin leikkuupöydän ikkunan eteen, niin se sitten sulki pois rulliksen ja laskarin. Ja ainahan sitä voi uuden verhon tehdä.

7.4.2014

Pikkupojan uusia vaattehia

Eräs pikkupoika saa tässä lähipäivinä uuden vedenpitävän tuuli/sadepuvun ja päheen prätkäaiheisen paitapuseron. Viime viikko meni sairastellessa ihme flunssaa. Vieläkin olo on vetämätön ja vähänkin kun touhuaa reippaammin, niin tulee "hengästynyt" olo. Viime viikolla piti aloittaa työmatkapyöräily, mutta se siitä. Kuukauden päästä uusi yritys.




Takki siis pinnoitettua kangasta. Siitä ei mene tuuli ja sade niin helposti läpi. Vuori microfleeceä. Itseä hieman häiritsee ruutujen vinous, mutta epäilen takin omistajan siitä vähät välittävän. Yllättävän hyvin velipoika (Brother) ompeli kangasta vaikka siinä pinnoite onkin, teflonpaininjalka olisi helpottanut ompelua. En jaksa investoida paininjalkaa.

Hihansuissa on tampit, joiden avulla voi säädellä hihansuun kireyttä. Heijastinnauhaa laitoin selkään, hihoihin ja huppuun. Hupun saa tarvittaessa irti, se on tarranauhalla kiinni kauluksessa.













Tottakai sitä pitää housutkin tehdä. Housuja en vuorittanut, niistä tuli enemmän kurahousutyyppiset ulkoiluhousut. Malli on yksinkertainen. Vyötäröllä kuminauha ja heijastinnauhaa lahkeissa, ja tikkaukset sivusaumoissa.

Tämän puvun kun laittaa päälle, niin ei haittaa vaikka kura lentääkin.








Tämän päivän pieni urakka on tässä. Tein samaiselle pojalle ja hänen veljelleen alkuvuodesta sortsit samasta kankaasta. (Pieni tarkastus paljasti etten ole laittanut pöksyistä kuvia tänne ollenkaan, siihen hetipikaa korjaus). Kankaan toisessa reunassa meni jonossa pieniä prätkiä, toisessa reunassa sitten isompana. Kunnon kesämies viihtyy näissä vaatteissa.