26.5.2014

Viikonlopun pikku-urakat


Vihdoin ja viimein sain viimeiset Arabian taulut valmiiksi. Ja hermohan meni siis tuohon Luumu-taulun ohjeeseen. Ei siitä enempää. Nyt kaikki neljä taulua ovat äidin keittiön seinää koristamassa.



Tuli taasen tilaus pikkutytön liivimekkoon. Niitä on aivan ihana tehdä, on nopeita valmistaa ja mekon saaja ilahtuu taatusti röyheilöstä. 

Ja nyt sitten huomasin kun kuvat lisäsin, ettei etupuolelta ole kunnon kuvaa. No, ei voi mitään nyt. Essun tein ihan ekstrana. Mekkokangas intianpuuvillan tyyppistä hieman rypytettyä puuvilla-elastaania. Röyhelö ja essu brodeerattua puuvilla. Kerrassaan suloinen mekko.




Näin vapaapäivän kunniaksi urakoin muutaman työpaidan itselleni. Alla oleva pantterikuosinen paita oli taasen näitä minun kokeiluja, joka onnistui aivan mainiosti. Käytän melkein kaikissa trikoopaidoissa, niin lyhyt- kuin pitkähihaisissakin, samaa kaavaa, jota on helppo muokata. Pantteripaidassa on ihan sama kaava kuin alempana olevissa mustassa pitsipainetussa ja viidakkopaidassa.

Beigen paidan malli on toinen helppo muokattava kaava. Mallissa ei ole kuin etu- ja takakappale. Olkasaumaa pidentämällä saa hihat aikaan. Sain yhden vision samaisesta kaavasta, jota pitää testata, kunhan on taas kankaita.







Ja kaiken kruunaa Itse tehty -etiketti.


Laitoin viime viikolla parvekkeelle pienen puutarhan. Kaatopaikalle menossa olevasta mappihyllystä sain oivan puutarhalaatikon, jonka lokeroihin sai hyvin rajattua kasvualustaa eri kasveille. Lauantaina tuli näkyviin ensimmäiset herneen versot, tänään näkyi muutama porkkanan alku, kurkku kukkii jo kovaa vauhtia. Paprika ja chilit kasvattavat kovaa kyytiä lehtiä. Daaliassa on pari nuppua näkyvissä. Orvokki ja miniauringonkukka vielä vähän miettii mitä tehdä, samoin kesäkurpitsa.