21.11.2012

Ihana taulu

Sain tänään _vihdoinkin_ aikaiseksi laittaa kangastaulun seinälle. Kerrankin pääsin aikaisemmin töistä, niin kerkesin käydä ostamassa puulistaa taulua varten. Kangas ollut kaapissa melkein pari kuukautta. Löysin keväällä kankaan Avotakan, Glorian tms. lehden sivuilta ja sitten kyselemään Vallilan liikkeistä milloin kangasta saa. Siihenkin meni reilu kuukausi. Kangas siis Vallilan Dagmar. Kokoa taululla on 110x140cm, semmonen kivan pieni.
Paikkansa se löysi sängyn yläpuolelta.



Ostin viime viikolla kassillisen joululahjakankaita, pitäisi laittaa joululahjatehdas pystyyn. Osan kankaista sain eilen leikattua. Kuvia niistä tulee vasta joulun jälkeen, saattavat pian lahjan saajat käydä vakoilemassa ne täältä.

En ole oikeastaa koskaan sinä aikana kun olen asunut omillani laittanut joulua, eikä ollut nytkään tarkoitus laittaa. Jostain syystä en päässyt eroon valkoisesta kuusesta koristeltuna valkoisilla ja hopeisilla koristeilla. Niinpä sitä piti sitten ostaa valkoista Novitan Kotiväki ja Silver -lankoja ja ruveta virkkaamaan koristeita. Kuusen kävin ostamassa maanantaina ja hetihän  se piti pystyyn saada, vaikka koristeet ovat vielä kesken, tai ovat kuivumassa tärkkäyksestä.

Hukun "asiakastöihin" vaikken mainosta tai ilmoittele kenellekään, että ompelen. Puskaradio toimii aivan liian hyvin. Tällä hetkellä työn alla on yksi talvitakki, ja lupasin siskollekin ommella takin. Puuh, kiirettä pitää.